SeppoKorhonen SEPON SORVISTA

Työttömän juoksuhaudan tie

  • Seppo Korhonen, Lahden kaupunginvaltuutettu, Joukkovoima-aktiivi
    Seppo Korhonen, Lahden kaupunginvaltuutettu, Joukkovoima-aktiivi
  • Bruttokansantuotteen ja tehtyjen työtuntien kehitys.
    Bruttokansantuotteen ja tehtyjen työtuntien kehitys.

Suomi sata -juhlavuoden ”kunniaksi” oikeistohallitus ajoi eduskunnassa läpi lain ns. työttömien aktivointimallista, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistö allekirjoituksellaan vahvisti. Tästä käynnistyi vuodenvaiheessa luokkasodan satavuotismuistovuoden ihmisjahti, satojentuhansien työttömien varsinainen juoksuhaudan tie, jossa lippusiimaksi viritettiin työttömien aktivointimalli. Tällaiset vertaukset kaivannee tuekseen perusteluja, mutta ensin tiivistetysti siitä, mistä on kysymys.

Hallituspuolueiden eduskunnassa läpiajama laki koskee kaikkia työttömiä, saavatpa he sitten työmarkkinatukea, peruspäivärahaa tai ansiosidonnaista työttö-myyspäivärahaa. Vuoden alusta alkaen työttömyysturvaa leikataan 4,65 prosenttia, ellei työtön ole 65 päivän jaksolla ollut palkkatyössä 18 tuntia, harjoittanut yritystoimintaa hankkien vähintään 240 euroa tai osallistunut työllistämistä edistäviin palveluihin viitenä päivänä.

Tässä laissa on puhtaasti kyse työttömän toimeentuloleikkurista, jonka laukeamiseen työtön ei voi käytännössä vaikuttaa. Eduskunnan perustuslakivaliokuntakin on hallituksen pimittämässä lausunnossaan todennut, että ”koska työttömillä ei edellä todetuista ja erilaisista yksilöllisistä syistä ole yrityksistään huolimatta välttämättä mahdollista täyttää lain tarkoittamaa aktiivisuusvaatimusta, ehdotusta ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmattomana.” Aktiivimallin sisältämä työttömän työllistymisvelvoite loukkaa työnhakijan oikeusturvaa, sillä hän ei voi vaikuttaa siihen onko työtä lainkaan tarjolla tai tuleeko palkatuksi avoimeen työpaikkaan. Samoin on laita työllistämistä edistävien palvelujen osalta, sillä niitä ei ole kaikissa tilanteissa tarjolla tai ne on poissuljettu yksilöidyssä työnhakusuunnitelmassa. Tämän mallin sisään on leivottu muitakin konnankoukkuja. Yrittäjästatus sulkee jo sellaisenaan yleisesti työttömyysturvan ulkopuolelle.

Hallitus syyllistää ja kurittaa aktiivimallilla työttömiä oman politiikkansa seurauksista. Emme voi unohtaa sitä, että hallitus on jatkuvilla kansalaisiin kohdistuneilla leikkauksilla ja kiky-sopimuksella heikentänyt kotimaista ostovoimaa ja näin ylläpitänyt massatyöttömyyttä. ”Ammatillisen koulutuksen reformilla” eli leikkauksilla se on vauhdittanut nuorten ja aikuisopiskelijoiden syrjäyttämistä työttömiksi.

Erityisen kaltoin ”aktiivimalli” kohtelee vaikeammin työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä, joita päijäthämäläisistä työttömistä on tuoreen marraskuun tilaston mukaan maamme mitassa ennätysmäiset 38,2 prosenttia. Hallitus on julkistanut toteuttavansa ensikeväänä työnhakuun ulotettavan uuden ”aktiivimallin”, jolla pidemmällä tähtäimellä tavoitellaan koko työttömyyskorvausjärjestelmän romuttamista ja halpatyömarkkinoiden luomista Suomeen. Tästä esimakua on vastikään saatu veroparasiitti Attendon laittomin sopimuksin palkkaamien filippiiniläisten sairaanhoitajien tapauksessa. Voidaan myös peräänkuuluttaa Lahden kaupungin yhtiön, Lahti Energian, yhteiskuntavastuuta uuden biovoimalan rakennuttajana velvoittaa urakoitsijoita käyttämään paikallista ja kotimaista työvoimaa.

Työllistämiseen on nyt viimeinkin haettava uusia lääkkeitä. Oheinen taulukko (kuva) osoittaa, ettei talouskasvu sinänsä enää luo uusia työpaikkoja. Taulukko kertoo, että digitalisaation ja automaation seurauksena tuottavuus ja bruttokansantuote ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 1990, työtuntien samana aikana laskiessa. Siksi onkin tartuttava kestävämpiin ratkaisuihin. Tällainen on olemassa olevan työn tasaisempi jakaminen työaikaa lyhentämällä ansiotasoa alentamatta. 1990-luvun lopulla toteutettiin työaikakokeilu nimeltään 6+6, josta kokeilun alullepanija kertoo kirjassaan Päätä seinään (Into 2014). Kokeiluun osallistui seuraavia yrityksiä: Oy Orthex Ab, GWB Essilor, Wallas-Marin, Nokian Renkaat, Imatra Steel Billnäs, KWH Pipe ja Ou-Ra Oy. Kokeilun myönteisistä tuloksista työn tuottavuuteen, tuotantokustannuksiin, laatuun ja tämän myötä ansioihin, vaiettiin hallitustasolla. Silloin ja myös nyt valtaapitävien tahto on ylläpitää suurta työvoimareserviä halpatyömarkkinoiden mahdollistamiseksi. Tähän strategiaan ei työajan lyhennys eikä kansalaispalkka ole sovitettavissa.

Jo toistasataa tuhatta suomalaista on kansalaisaloitteella vaatimassa raippamallin kumoamista eduskunnassa. Adressikeräys jatkuu tammikuun ajan. SAK järjestää suuren toimintapäivän tai poliittisen ilmaisun Helsingissä perjantaina 2.2.2018. Nyt on koottava voimat hallituksen kehnoa politiikkaa vastaan. Olkoon tämä alku epäoikeudenmukaista politiikkaa toteuttavan oikeistohallituksen kaatamiselle.

 

Seppo Korhonen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat