*

SeppoKorhonen SEPON SORVISTA

SSS-OIKEISTOHALLITUS JA LAHDEN KKK-KLAANI VAARANTAVAT TERVEYDEN

  • Nastola-lehti kertoi kuntaliitokseen liittyen kuntalaisten kuulemisesta. Hoitajamaksusta ei siellä hiiskuttu.
    Nastola-lehti kertoi kuntaliitokseen liittyen kuntalaisten kuulemisesta. Hoitajamaksusta ei siellä hiiskuttu.

Maassamme kansalaiset ovat terveyspalvelujen suhteen hyvinkin eriarvoisessa asemassa. Terveyspalveluja kipeimmin tarvitsevat pienituloiset eläkeläiset, vammaiset, monisairaat, työttömät, lapsi- ja yksinhuoltajaperheet, ovat julkisen terveydenhuollon varassa. Olettaisi, että tällä sektorilla kansalaiset asuinpaikasta riippumatta olisivat tasavertaisessa asemassa. Näin ei kuitenkaan asia ole, ei palvelujen tarjonnan eikä niistä perittävien maksujen suhteen.

Maamme SSS -oikeistohallitus mahdollisti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen (1350/2015) muutoksella liki 30 % asiakasmaksujen korotukset. Päätös näiden toimeenpanosta jäi kuitenkin paikallistasolle. Asetus tuntee terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalveluista perittävän maksun, mutta ei ns. hoitajamaksua, mitä monin paikoin on sosiaali- ja terveysministeriön yllytyksestä ryhdytty perimään.

Muutama esimerkki viimeaikojen uutisista. Helsinki ei peri terveysasemillaan asiakasmaksua lainkaan, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri korottavat asiakasmaksujaan vain indeksikorotuksen verran (1,74-1,78 %), samoin Vantaa. Moni sairaanhoitopiiri, kuntayhtymä ja kunta on torjunut myös kokonaan kiistanalaisen sairaanhoitajapalvelujen asiakasmaksun, jota ryhdyttiin paikoin perimään jo vuosi sitten. Valitettavan monet sellaiset palvelun tarjoajat, jotka korottivat asiakasmaksuja oikeistohallituksen asetuksen muutoksella mahdollistaman liki 30 prosenttia, ovat alkaneet myös periä ns. hoitajamaksuja. Näin myös Päijät-Hämeessä.  

Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan alueella oman mausteensa soppaan toi vuoden 2016 alussa toteutunut kuntaliitos. Joulukuun 15. päivälle 2014 päivätyssä kuntaliitossopimuksessa kirjattiin uuden yhdistyvän kunnan maksu- ja taksapolitiikasta, että ne yhdenmukaistetaan pääsääntöisesti nyt käytössä olevaan korkeimpaan tasoon, siis jommankumman kunnan korkeimman taksan mukaan. Kummassakaan kunnassa ei tuolla hetkellä ollut käytössään ns. sairaanhoitajamaksua. Kun lisäksi sopimukseen on kirjattu, että yhdistymishallitus valmistelee maksu- ja taksarakenteen, oli kuntalaisilla ja päättäjillä syytä olettaa, etteivät sopijakunnat tule omin päin sorkkimaan maksujaan, saatikka ottamaan uusia maksuja käyttöön!

Toisin kuitenkin kävi. Nastolan kunta osana Palvelukeskus Aavaa otti ns. hoitajamaksun käyttöön 1.1.2015. Päätös siitä tehtiin Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän hallituksen jaostossa 17.12.2014 pimennossa julkisuudelta. Siitä unohdettiin kertoa Nastolan kuntalaisten kuulemistilaisuudessa 8.1.2015, eikä siitä informoitu kunnanvaltuutettujakaan, kun he kokoontuivat päättämään kuntaliitoksesta 26.1.2015. Liitospäätös tehtiin Nastolan valtuustossa täpärästi äänin 22-21, eikä tiukkaa asetelmaa haluttu horjuttaa ”liialla tiedolla”. Ties vaikka jollakin kuntaliitoksen kannattajalla olisi sosiaalinen omatunto alkanut kolkutella.

Kun valtakunnallisesti SSS-leikkureineen vaarantaa mm. kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut, viimeistelee Lahden KKK-klaani toimet kentällä. Kyse on siis kokoomuslaisista. Lahden kaupunki, kaupunginjohtaja (kok) ja sosiaali- ja terveystoimialan johtaja (kok) käyttivät Nastolan välistävetoa hyväkseen. Virheellisesti yhdistämissopimukseen vedoten kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalla teetettiin päätös ns. hoitajamaksun käyttöönotosta kesken vuoden, eli 1.6.2015 alkaen. Vaikka lautakunta päätti sairaanhoitajavastaanoton vuosimaksusta, on tuo maksu käytännössä peritty puolelta vuodelta. Mitähän yhdistetyn Lahden tarkastuslautakunta tästä tuumaisi? Tuskin mitään, sillä teekutsuliikkeeläiseksi itseään kutsuva lautakunnan puheenjohtaja (kok) kyseenalaisti säästösyistä koko Nastolan terveysaseman olemassaolon Pints & politics -yleisötilaisuudessa 14.1.2016 Lahdessa. Näin, vaikka yhdistymissopimuksessa on sovittu terveysaseman peruskorjauksesta vuosien 2017-2018 aikana.

Tämän kokoomuslaisen ”lainvartijan” haave tulee kuitenkin kaatumaan laittomana, siitä on olemassa hallinto-oikeuden päätös yhdistyneen Pöytyän kunnan aikoessa lakkauttaa yhdistymissopimuksen vastaisesti toisen teknisten palvelujen yksikön. Turun hallinto-oikeus päätti, että ”kyseessä ei ollut sellaisista olosuhteiden muutoksesta, joihin hallinnon ja palvelujen yhdistämissopimuksesta poikkeaminen voi kuntajakolain mukaan perustua”. Että näin, valppautta tarvitaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat