SeppoKorhonen SEPON SORVISTA

EK:N ”DREAM TEAM” TILILLE TOIMISTAAN

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen, vaikka hän itse väittää toista. Bernerin mukaan hän otti vastaan hallitusjäsenyyden luxemburgilaisessa yhtiössä Kährsin toiseksi suurimman omistajan Hartwall Capitalin pyynnöstä. ”Koin, että oma tehtäväni oli huolehtia suomalaisen perheyhtiön pääoman etujen toteutumisesta”, sanoo ministeri Anne Berner. Tultuaan valituksi ministeriksi hän kokee roolinsa edelleen samanlaisena, nyt yhtiön hallituksen sijaan sisäpiiriläisenä maan hallituksessa.

 

Vaikka Bernerin ero Saltri II LuxCo-yhtiön hallituksesta olisikin totta, napanuora veroparatiiseissa lymyäviin suomalaiseen pääomaan ei ole todellakaan katkennut. Kansalaisliikkeiden laajan liikehdinnän paineessa parlamentaarinen vasemmisto-vihreä oppositio jämäköityi syksyn aikana eduskunnassa ahdistamaan hallituksen tilille talousrikollisten suojelussa. Hallitus joutui marraskuun alussa perääntymään verorikollisten suojeluun räätälöidyn ns. armahduslain läpiajamisesta. Samoin se perääntyi 6,4 miljoonan euron leikkaamisesta talousrikollisuuden tutkinnasta. Marraskuun-joulukuun vaihteessa hallitus joutui perääntymään myös hallintarekisterin läpiviennistä, ”tällä erää”, kuten valtionvarainministeri asiaa luonnehti.

 

On varmaa, että tämä suurpääoman ja elinkeinoelämän bunkkerin EK:n ”DREAM TEAM” ei lyö hanskoja tiskiin, vaan hakee revanssia, joten uusintaotteluja tullaan käymään.  Joukkovoima-kansanliikkeen valppautta siis tarvitaan jatkossakin. Suuren rahan uskollinen soturi ”Viikate-Berner” häärii parhaillaan valtionyhtiö VR:n alasajon ja yksityistämisen parissa, sekä on väliintulollaan estänyt ”omistajaohjauksen” nimissä valtionyhtiö Finavian rikostutkinnan kymmenien miljoonien hävittämiseen johtaneista johdannaiskaupoista.

 

Lobbarit Sipilä ja Berner tutkintaan. Pääministeri Juha Sipilä ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner istuvat taloussidonnaisuuksistaan johtuen kahdella pallilla. Sipilä istuu hallituksessa valvomassa verottoman miljoonaomaisuutensa tuottojen erityiskohtelun toteutumista jatkossakin.

 

Sipilän omaisuus on kätketty mm. kapitalisaatiosopimuksin, joissa verotettava miljoonaomaisuus pysyy salassa. Siinä kaikki osingot ja myyntivoitot ovat verovapaita, kunnes rahaa otetaan kuoresta ulos. Sipilä on veropakolainen omassa maassaan. Koska hän piilottelee omaisuuttaan ja sijoituskohteitaan, ei ole takeita siitä, etteikö sijoituksia olisi myös veroparatiiseissa. Pääministeri Juha Sipilä jatkaa edelleen omaisuutensa kätkemistä, nyt jopa oikeuskanslerin suopealla myötävaikutuksella.

 

Ministeri Anne Bernerin tapaus, Berner-gate heittää mustan varjon koko hallituksen ylle. Berner, kuten ministeri Lenita Toivakkakin, paljastavat veroparatiisikytkennöistään vain sen, minkä tutkivat journalistit ovat jo saaneet selville. Samoin talousrikostutkinta tulee nyt ulottaa ministereihin Sipilään ja Berneriin. Heidän mahdolliset kytkentänsä harmaaseen talouteen, veronkiertoon ja veroparatiiseihin tulee selvittää. Onhan pöyristyttävää, että suuren rahan lobbarit istuvat nyt ministereinä tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan heidän omaisuutensa kartuttamiseen.

 

Tämän talousrikollisten ja EK:n unelmatiimin hajottaminen yksittäisiä ”päitä tiputtamalla” lienee kaikesta sanotusta huolimatta epärealistisempaa kuin koko hallituksen kaataminen. Se tuleekin nostaa meidän kansalaisten liikehdinnän päätavoitteeksi leikkausten ja pakkolakien vastaisessa toiminnassa. Eduskunnan oppositiotakaan ei aiempien vuosikymmenten kokemuksen perusteella tule päästä helpolla, vaan heiltä on syytä vaatia kaikissa yhteyksiä ”päät vadille” -lupauksia kaikkien leikkausten perumisesta sekä säästölakien ja mahdollisten pakkolakien kumoamisesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat